Keski-Euroopan kylpylöissä on käytetty turvetta jo yli kahdensadan vuoden ajan reuman sekä muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien, urologisten ja gynekologisten vaivojen ja jopa lapsettomuuden hoitoon. Hoidot on tunnettu paremmin mutakylpyjen ja mutahauteiden/naamioiden nimellä, mutta niissä käytettävä materiaali on lähes aina turvetta. Suomessa turvehoitoja alettiin käyttää ensimmäisten kylpyturvetutkimusten valmistuttua 1990-luvun alusta alkaen. Geologian tutkimuskeskuksessa on tutkittu suomalaisten kylpyturpeeksi soveltuvien turvelajien fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia vuodesta 1989 lähtien. Tutkimustulosten perusteella Suomesta löytyy runsaasti hyvälaatuista turvehoitoihin sopivaa turvetta. Tutkimustulosten ja käytön perusteella kylpyturpeelle on pyritty antamaan laatusuositukset, jotka vastaavat kansainvälisiä kylpyturpeen käytön laatuvaatimuksia kriteerejä. Hyvä kylpyturve on pitkälle maatunutta, H7 - H8 von Postin 10-asteikon mukaan, ja turve sisältää humushappoja vähintään 20 % kuivapainosta. Rikkipitoisuus on alle 0,30 % kuivapainosta ja siinä ei ole haitallisia määriä raskasmetalleja. Tässä artikkelissa esitetään tulokset 23 suolta tehdyistä kylpyturvetutkimuksista. Merkittävimmät erot rahka- ja saraturpeiden välillä havaittiin pH-arvoissa, rahkaturpeet ovat happamampia kuin saraturpeet. Myös humushappojen (2%) ja humiinien (5%) määrät olivat hieman korkeampia saraturpeilla.