Tutkimuksessa selvitettiin turpeen kosteusvaihteluiden vaikutuksia männyn siementen itämiseen ja sirkkataimien varhaiskehitykseen vanhojen ojitusalueiden metsänuudistusalojen muokkauspinnoilla. Erilaisten muokkausvaihtoehtojen tarkastelussa rajoituttiin kaivurilla tehtyihin mättäisiin ja laikkuihin. Mättäillä tutkittiin niiden pintakerroksen vesipitoisuuden ja laikuissa turvemaan vedenpinnan syvyyden vaihteluiden vaikutuksia taimettumiseen. Aineisto kerättiin kahdelta Pirkanmaan pohjoisosassa sijaitsevalta koekentältä. Kummallakin kokeella kolmen sääsuhteiltaan erilaisen kasvukauden aikana toistetut kylvöt ja niillä tehty taimettumisen seuranta osoittivat, miten kylvön ja epäsuorasti päätellen myös luontaisen uudistamisen onnistuminen ovat sääoloille hyvin herkkiä. Laikkujen ja mättäiden edut ja haitat metsänuudistamisen kannalta riippuivat siitä, millaiset olivat siementen itämisen ja sirkkataimien varhaiskehityksen aikaiset lämpöolot, sademäärät ja niiden vaihtelu varsinkin ensimmäisen kasvukauden aikana. Keskimääräisen sadannan ja lämpöolojen kasvukausina aiheutuu todennäköisemmin ongelmia laikuissa liian korkealla olevasta vedenpinnasta kuin mättäissä pintaturpeen liiallisesta kuivumisesta. Laikkujen taimimäärät olivat suurimmillaan keskimääräistä kuivempien kasvukausien aikana. Vastaavissa oloissa taas mättäiden liiallinen kuivuminen on varsin todennäköisintä. Kasvukausien sateisuutta ja turvemaan vedenpinnan syvyyden vaihteluita ei kuitenkaan pystytä ennakoimaan. Tämän aineiston perusteella laikutus näyttääkin mielekkäältä maanpinnan muokkausmenetelmältä vain kun sirkkataimia on mahdollista syntyä usean vuoden aikana, eli lähinnä luontaisen uudistamisen yhteydessä. Hyvän uudistamistuloksen saavuttamiseksi kylvö on turvallisinta tehdä mahdollisimman pian maanmuokkauksen jälkeen vielä riittävän kosteuden säilyttäneisiin turvemättäisiin.